torstai 3. kesäkuuta 2021

Vuonue ja viipsinpuu

Erjan kanssa lähdettiin eilen käymään Vuonueella (en tiedä onko tuo nimi muuttunut kun monessa paikassa luki ainoastaan Vuonue eikä tuota loppuosaa ollenkaan, kuten aiemmin). Oli oikein mahtava keli, ei liian kuuma autossa istumiseen ja seura mitä mainiointa. 

Pienessä suloisessa puodissa meitä oli vastassa aina niin ystävällinen Piia. 

Myynnissä on myös paljon valmiita käsitöitä ja ne olivat kauniita ja selkeästi tehty rakkaudesta käsitöihin ja kotimaiseen villaan.




Käytiin myös katsomassa heidän kanoja ja lampaita. Voi mitä ihanuuksia!


Tässä mun ostokset, pipolangat Jarkolle ja mulle ensi syksylle, jonne on vielä onneksi aikaa, mun Strömsö-puseroon valkoinen vyyhti kuvioväriksi ja tekeillä olevaan villatakkiin raitalangaksi beigeä helmaan ja hihansuihin. Tarkoituksena on tehdä myöhemmin meille molemmille islantilaisneule Vuorenhuippu, johon tulee tämä luonnonmusta hahtuvalanka, muut värit olivat nyt loppu, niin ne täytyy ostaa myöhemmin. Lisäksi ostin itselleni heidän omien kanojen pudonneista sulista korvikset. Yksi joululahjakin tuli ostettua, mutta sitä ei voi nyt tässä tietenkään näyttää ;) 



keskiviikko 2. kesäkuuta 2021

Kaikenlaisia kuulumisia

Eihän tässä taas olekaan aikaa vierähtänyt viime postauksesta, ja mä kun kuvittelin että nyt olis aikaa, haha. HUS irtisanoi meitä marraskuun lopulla 150 ja oon yksi heistä. Eipä sitä olis voinut kuvitella vielä pari vuotta sitten, että työt lähtee alta. En oo koskaan ollut työttömänä ja se tuntuu kieltämättä todella oudolle. Eikä korona ollut edes syy vaan robotti vei ihmisiltä työt. Kirottu Apotti ja sen yhteydessä tullut Puhtu (puhteentunnistus), ei tarvita enää ihmisiä ei, ainakaan montaa. Mä en kyllä ottanut tätä irtisanomista negaationa vaan enemmänkin mahdollisuutena, ehkä mä teen tulevaisuudessa jotain ihan muuta. Toisaalta harmittaa ehkä se, että hyvä ammattitaito valuu täysin hukkaan, mutta ei voi mitään. Aikansa kutakin kuten sanonta kuuluu. Me kauan palvelleet saatiin kuitenkin puoli vuotta täyttä palkkaa, että oon ottanut tähän vähän kuin lomana, mutta nyt pitäis alkaa sitten viritellä uusia verkkoja työmarkkinoilla. 

Verkoista puheen ollen...Meri laittoi mut alkuvuodesta Tinderin ihmeelliseen maailmaan (kielloista piittaamatta) ja oli siinä opettelemista koko sovelluksessa. Ei mun kovin huonosti kuitenkaan käynyt ;) Eräs ihana mies korjasi mut parempaan talteen ja tässä ei olla enää sinkkumarkkinoilla oltu kohta kolmeen kuukauteen. Musta tuntuu, että nyt se elämän mies on tullut vihdoin vastaan. Ollaan tehty kaikenlaista mukavaa yhdessä ja Jarkko tykkää ulkoilla paljon. Harmi vaan, että kun vaihdoin luuria, niin osa kuvista ei siirtynyt vaikka piti. Ja vielä ne parhaat kuvat tietysti katosivat, pah. Eka reissu tehtiin Torronsuolle ja se oli kyllä upea paikka. Tämä kuva on Linlosta, Porkkalasta. Ollaan just palaamassa autolle.

Ystäväni Erjan mökillä vietin pari yötä keväällä ja sieltä ei säästynyt myöskään kuvia. Kävimme Villa Laurilassa ostamassa "vähän" kehruukuituja mm. tenceliä ja silkkiä ja mä ostin tämän kuitujen sekoitusalustan joka on kyllä aivan loistava! 
Ilun ensivastehätäapulankapiipaapysäkki oli Espoon Karakalliossa, vanhoilla kotinurkillani, ja siellä piti tietysti käydä. Olipa meillä mukavaa :) 

Mulla oli osittain valmis suunnitelma ostoksista ja nehän toteutuivat, mutta kyllähän sitä lähti mukaan vähän muutakin, tosin niillekin langoille on jo alustava suunnitelma. Aivan ihania lankaherkkuja :D Kuvassa mukana Ilun kässä, lankauutuudesta joka ei vielä ole markkinoilla (Ilun Ihmepalli).

Ja kyllähän mä todistetusti neuloinkin siellä. Kuvat ihanista kanssaneulojista jäi näköjään ottamatta, höh. Mä monesti unohdan kuvata kun on kaikkea kivaa. Mulla oli vähän niukasti päällä kun kotona oli paljon lämpimämpi keli, niin Ilu ystävällisesti lainasi jättihuiviaan mulle, kiitos :)

Tässähän sitä oli tapahtumaa ja kohta seuraa lisää :)

sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Ensi kertaa oopperassa!

Hyvä ystäväni kysyi, että haluanko lähteä oopperaan, no että haluanko!?! Eihän tuollaisesta voi kieltäytyä. Kerran piti mennä katsomaan työporukan kanssa (90-luvulla!) näytöstä, mutta sairastuin eli se meni sivu suun. Nyt sitten tuli toinen tilaisuus, kappale oli Covid fan tutte. Ei ehkä ihan perinteisintä oopperaa, mutta ajan henkeen sopivaa kyllä ;) 

Ennen oopperaa kävimme Mamma Rosassa syömässä ja ruoka oli kyllä todella herkullista! Tässä mun annos. 

Ystäväni otti pizzaa. 
Oopperan pihalla...
Oli kyllä kiva kokemus, iso kiitos :)

Ja yllätys yllätys, nyt on (muistaakseni) viime vuosi kahlattu läpi, että nyt vaan uusia seikkailuja odotellessa. Tosin tämä jatkuva Corona-tilanne antaa odotuttaa vielä parempia aikoja, mutta jospa jo kesällä...

Päiväretki Porkkalaan

Mun lapsuudessa käytiin perheen kanssa usein Porkkalassa ja siellä Linlossa onkimassa. Olin suunnitellut Terolle yllätysretken sinne ja aamupalalla käytiin ensin Klaukkalassa Cafe Hugossa aamiaisella. 

Siitä matka jatkui kohti Kirkkonummea ja Porkkalaa. Olikin yllätys, että vuosikymmeniä palvellut grillimökki oli saanut uuden sisuksen! Vanha ehkä hieman epäkäytännöllinen tulisija oli kokenut uudistuksen, mutta ehkä hyvä niin. 


Syyskuun alussa tulimme Teron kanssa siihen tulokseen, että muutamme erillemme. Kaikki tapahtuikin sitten nopeasti, hän muutti jo 1.10. eri osoitteeseen. Oon nyt Viirun kanssa kahdestaan ja hyvä niin. Yksi kolli talossa taitaa riittää mulle ;)

Jälleen ystäviä tapaamassa

Mähän nyt vallan innostuin postaamaan ja päätin kahlata nää rästit läpi yhdeltä istumalta ;D

19.8. kävin ensin Kristiinalla kylässä ja taas oli luvassa tietysti neulontaa ja herkuttelua, päiväkahvineuloskelua lomalla. 

Hertsikasta on lyhyt matka Santikseen Arjan luokse ja siellä oli sitten luvassa kalliolla neuloskelua ja Arjan mies kävi hakemassa meille Mäkistä evästä, vau mikä palvelu :D Ulkona maistuu ruoka aina paremmalta ja mitkä maisemat! Kyllähän te mut tiedätte, meri ja saaristo, sinne voisin muuttaa...




Ystävän luona ja ystäviä mun luona

12.8. kävin hyvän ystäväni luona ja oli taas niin kiva päivä. Syötiin hyvin tietysti ja neulottiin. Näitä kuvia katsellessa ei voi muuta kuin odottaa seuraavaa kesää! 

Ja aivan ihana jälkkäri, mun lemppari Pavlova! 
Ja seuraavana päivänä ystäviä tuli sitten mun luo kylään. Ja tietysti me neulottiin ja vietettiin kiva teehetki.


Ja sain näin ihanat tuomiset :) 


Helmi muutti meille

Aina vaan se viime kesä jatkuu, mutta onneks tässä alkuvuodessa ei ole ollut mitään tapahtumia, niin ehkä saan tän vielä ajan tasalle, haha!

Viime kesänä kun ei tullut astutuksesta huolimatta karitsoja, niin hain sitten pienen tytön Somerolta samasta paikasta josta Lempi ja Maija on haettu, Urpolan tila. Tässä on Helmi, aivan ihana tyttönen! (Myös luonteeltaan).

Ja samalla ostin tilalta heidän puodistaan Kainuunharmaan villalankaa, joista olin jo suunnitellut tikuttelevani toisen villatakin. 

Ja tämmöinen takki siitä valmistui, tästä tuli sitten vähän turhan kittana...huoh. Laihempia aikoja odotellessa. Kuva ei kyllä ole kovin hyvä, pitäisi ottaa aina päivänvalolla nämä kuvat, niin väritkin näkyisivät oikein. Villapesutakin ohjeella tämäkin, mutta en tehnyt pintaneuletta vaan sileää.


Tämä ensimmäinen villatakki oli oman harmaksen Alisan villasta teetetystä langasta. Ja laadunvalvoja tietysti paikalla. Tämä on villapesuohjelman takki ja siitä tuli turhan reilu, samanmoinen on puikoilla ja valmistuu jossain kohtaa, nyt on muita hommia mm. Merin tilaamat villahousut ym.