maanantai 15. joulukuuta 2014

Joulutorilla Tallinnassa

Mulla oli viikon loma ja vikana varsinaisena lomapäivänä perjantaina 12.12. olin rakkaan ystävän kanssa Tallinnassa ja meillä oli ihana päivä, jos ei lasketa menomatkan keikkumista aallokossa ja siitä seurannutta huonoa oloa. Itselläni se olotila meni nopeasti ohi, mutta Arjuska ei ollut yhtä onnekas ikävä kyllä. No takas tullessa sitä keinutusta ei onneks ollut. Tuntui että Tallinnassa oli huomattavasti kylmempää ja viima oli niin pureva, että naama oli ihan jäässä ja aivot meinasi jäätyä. Oma pipo unohtui aamulla kotiin niin ostin sitten käsityökojusta uuden. Materiaali tuntui ihmeen pehmeältä ja epäilin jo ettei ollut villaa ollenkaan vaikka siltä tuoksui, mutta kyllä se siihen malliin kutitteli otsaa, että villaa täytyy olla. Ja myöhemmin näpit oli jo sen verran sulat, että tuntuihan se karhealta, hah. No jospa se käytössä vähän pehmenisi. Arja osti mulle ison piparipojan torilta, raaskiikohan sitä koskaan syödä!
Yhdestä käsityökaupasta ostin jouluiset liinat yölamppujen alle, onhan niitä kiva vaihtaa välillä.
Välillä oli pakko poiketa torin liepeillä sijaitsevaan kahvilaan juomaan kupponen lämmintä kahvia ja siihen kyytipojaksi marjarulla, se oli tosi raikas ja herkullinen.
Torilla oli kiva tunnelma ja tämä glögikoju on mun suosikki vaikkei siitä tällä kertaa glögiä ostettukaan.
Kiitos Arja kivasta päivästä ja keväällä sit taas varmaan uusiks :)

P.S. Kerrottakoon nyt tässä vuoden loppumetreillä, että "kesämies A" vaihtui syyskuussa ystävyydeksi, mutta onhan se hyvä ettei tarvii vihamiehiä olla. Hetki sitten löytyi mies jossa on potentiaalia, mutta katsotaan nyt kestääkö mua vuodenvaihteen yli ;) Mukavaa joulun odotusta :)

torstai 11. joulukuuta 2014

Lomalla on hyvä olla!

Kyllä tämmöinen viikonkin loma tekee sielulle hyvää kun ei tarvii työasioita miettiä ja ennen kaikkea, ei tartte tehdä töitä! No vähiin se tämäkin loma käy ja suurimmaksi osaksi se on mennyt huushollin raivaukseen ja jouluvalmisteluihin, mutta hyvä niin. Koko syksyn tää blogi on elänyt aika hiljaiseloa, mutta jospa se tästä, tai sitten ei. Vaikka turha tästä on itselle paineita kerätä, postaa silloin kun siltä tuntuu. Tässä on vähän syksyn ja loppuvuoden aikana valmistuneita tekeleitä sekä leivontaosio.

Meri täytti 9.9. 20 vuotta ja silloin piti tietysti tehdä täytekakku. Kuva on killunut mun kamerassa siis kokonaiset 3 kuukautta!!!
Pupu-tossuja on valmistunut aina välillä kun jaksaa näitä korvia ja naamoja värkkäillä, eli ei kovin usein... Materiaalina Villa Laurilan hahtuva.
Ja sitten lasten lapasia ja sukkia...lankana Maijaa, Jannea ja 7V. Värit ja valotukset taas mitä sattuu.
Joentaan koululla oli marraskuun lopulla ekat joulumyyjäiset ja olihan siellä tosi kivasti myyjiä. Meillä on nyt uudet nettisivutkin: Joentaka.fi. Sieltä löytyy mm. ensi kesän Krouvin kyläpäivistä jo tietoa. Tässä Sini Louko (Lasini) myymässä ihanaa taidelasia.
Lapsuuden ystäväni Christel myymässä käsitöitään ja Idearapsakan tuotteita.
Ja tässä sitten mun myyntipöytä.Vähän hirvitti, että joudun raahaamaan piparkakkutalot takas kotiin, mutta eipä onneks tarvinnut.
Ja sitten vielä vähän leipomuksia. Työkaverini poika pääsi ylioppilaaksi ja tilasivat multa kaksi voileipäkakkua. Tässä ekassa kuvassa liha/juustokakku ja alemmassa kuvassa kalakakku. Kummatkin olivat kuulemma oikein hyviä eikä paljon jäänyt jäljelle, hieno homma :)
Huomenna aamulla onkin aikainen lähtö kun lähden rakkaan ystävän kanssa Tallinnaan päiväksi. Tosi kiva päästä sinne hyvässä seurassa ja ilman minkäänlaista kiirettä. Vika virallinen lomapäivä siis sujuu varsin mukavissa merkeissä :)




maanantai 1. joulukuuta 2014

Visiitillä

21.11. kävin Kristiinan luona visiitillä ja oi että olikin mukava iltapäivä. Olin vähän niinku tilannut Kristiinalta kämmekkäät joita oon kauan ihastellut ja kässäpussukan ihanasta pöllökankaasta, minkä olin jo autuaasti unohtanut. Lisäksi kesäisellä saarikäynnillä sain valita jonkun pitsiliinamallin jonka Kristiina sitten neuloisi. Noh...hämmästys oli melkoinen kun vaivalloisen matkanteon läpi tuulen ja tuiskun pääsin vihdoin maalta kaupunkiin. Miten ihmeessä Kristiina muisti, että Napoleon on mun lempparileivos! Ja kun niitä ei täältä maalta tunnu löytävän mistään, kaikki paikat oon kolunnut. Edes Laurell ei niitä valmista! Aleksantereita saa kyllä joka marketistakin, vaan kun mä en niistä tykkää. Sitä paitsi!

Silmät meinas tipahtaa päästä kun näin nämä herkut!!! Napolenko se siinä?!? Pienet hauskat pullat on ompeluseurapullia. Ja mun lempparikeksejä (Bastonge).
Syötiinhän me tietty ensin jotain suolasta...luulin että sienipiiras oli Kristiinan tekemää, mutta se olikin Ekbergin kuten Napoleonit ja pullatkin. Sienipiiras oli suussa sulavaa.
Sitten alkoi käsitöiden hiplailu, niitähän oli ihan lukematon määrä!!! Aina niin ihastuttavat Bregot, oi oi, vihdoin mullakin on sellaset! Lankana Villa Laurilan Kainuun harmas.
Ja kun lankaa jäi, Kristiina taikoi vielä nämä ja koristeeksi maatuskanapit, voi miten suloiset!
Tässä vielä molemmat kämmekkäät ja pöllöpussukka. Tai siis ranneroikotin, mutta tää on vähän syvempi kuin se normimalli. Ja tää oli siis mun toive, eihän puikot ja langat meinaa pysyä muuten kyydissä kun laukkaan pitkin maita ja mantuja. Kyllä tätä pollötintä on jo moni silmäpari ihaillut ja ihmetellyt, että mistä se on peräisin...hihhih! Nämä kotona kuvatut on tosi huonosti valottuneita, mutta ei ehtinyt odottaa aamun valkenemista kun Bregot piti tietty saada käpäliin seuraavan päivän Tallinnan reissulle. Eikä niitä sit "käytettyinä" enää olis viitsinyt kuvata ;)
Ja vielä lopuksi valtava määrä liinoja, kauniita liinoja! Luulin saavani yhden pienen...sain 4 pientä ja yhden suuren! Voi elämän kevät!
Kiitos Kristiina kivasta päivästä ja upeaakin upeammista käsitöistä. En osaa kylliksi kiittää, oon aivan mykistynyt tästä kaikesta. Päivä kääntyi iltaan tietysti aivan liian nopsaan, mutta kohtahan me nähdään uudestaan :)